Tekstin alkuun
Etusivu - Valkeakosken Kokoomusjärjestöt
Pauli Kiuru
Pauli Kiuru

Pauli Kiuru Valkeakosken Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi

 

Valkeakosken Kokoomusjärjestöt ovat kutsuneet Pauli Kiurun (47 v) eduskuntavaaliehdokkaak­seen kevään 2011 vaaleihin.

 - ”Edellisissä vaaleissa meillä ei ollut omaa ehdokasta, mutta nyt tämä puute kor­jataan. Uskomme vakaasti, että Kiurulla on realistiset mahdollisuudet tulla valituksi. Omaa edustajaa olisi tarvittu mm. Kuitu Finland Oy:n tapauksessa ovien avaajana ja yhteyksien luojana”, kertoo Valkeakos­ken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eero Tamminen.

 

Kiuru itse kertoo olleensa aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mikä näkyi myös opiskelusuunnan va­linnassa.

 - ”Urheilu-urani ja työni kaupungin markkinointipäällikkönä jarruttivat aikaisemmin politiikkaan mukaan heittäytymistä. Syksyn 2008 kuntavaaleissa sain uusista ehdokkaista eniten ääniä ja kaikista viidenneksi eniten. Tulos oli erinomainen ja se kannustaa jatkamaan. Oman Kokoomusväen yksimielinen tuki oli kuitenkin ratkaiseva tekijä, että vastasin kutsuun myönteisesti”, Kiuru myöntää.

 

Pauli Kiuru on koulutukseltaan filosofian maisteri (historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajan päte­vyys) sekä MBA.  Hänet muistetaan parhaiten 1998 päättyneestä menestyksekkäästä urheilijaurastaan triathlonissa.

Val­keakosken kaupungin markkinointipäällikkönä hän lanseerasi ”mansikkapaikka”-tee­man. Kiurulla on myös seit­semän vuoden kokemus yrittäjyydestä. Hänen merkittävimmät luottamustoi­mensa ovat kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsenyydet.

 

Pirkanmaan Kokoomuksen ehdokasasettelu valmistuu myöhemmin keväällä. Kokoomus voi asettaa 18 ehdo­kasta Pirkanmaan vaalipiiristä. Tällä hetkellä eduskunnassa on viisi pirkanmaalaista Kokoomuksen kansan­edustajaa. 

 

 Lisätiedot:

Eero Tamminen, valtuuston pj.

040 583 4967

Laura Benyik, kunnallisjärjestön pj.

040 820 6080

Heikki Tyvi, valtuustoryhmän pj.

0400 633 416

Marja Heikkinen, kh:n jäsen

0400 731 763

Pauli Kiuru, ehdokas

040 540 6937 sekä http://www.paulikiuru.fi/

 

****************************** 

LIITY JÄSENEKSI

KLIKKAA TÄSTÄ JA LIITY Valkeakosken Kokoomus ry:n JÄSENEKSI.

KLIKKAA TÄSTÄ JA LIITY Valkeakosken Kokoomusnaiset ry:n JÄSENEKSI.

KLIKKAA KLIKKAA TÄSTÄ JA LIITY Sääksmäen Kokoomus ry:n JÄSENEKSI.

KLIKKAA TÄSTÄ JA LIITY Valkeakosken Kokoomuksen Nuoret ry:n JÄSENEKSI.

****************************** 

Webmaster: Tuomo Hemminki 


© 2010 Valkeakosken Kokoomusjärjestöt - Tekninen toteutus Optinet kotisivut